Tämä on pieni paratiisi keskellä hienointa Lontoota. Lähes piiloutuneesta portista sivukadulta muurien sisään, emmekä haluaisi poistua koko päivänä. Ja kun lähdemme, on selvää, että uudestaan on joskus tultava. Myöhemmin luen eräästä pienyrittäjästä, joka asuu ja työskentelee lähellä, liiketoiminta luonnollisesti kukkiin liittyen, ja käy joka päivä puutarhassa matkallaan töistä kotiin, ehkä kahvilla tai vain hengittämässä. Haaveilemmekin matkakaverini kanssa, että jos asuisi Chelseassa, varmasti tänne tulisikin niin usein kuin suinkin.
Chelsea Physic Garden on äärimmäisen viehättävä paikka, mutta myös sen pitkä historia on kiehtovaa. Apteekkarikilta (the Worshipful Society of Apothecaries) perusti vuonna 1673 lääkekasvipuutarhan, joka koulutti oppipoikia tunnistamaan ja käyttämään lääkekasveja. Puutarha rakennettiin paikalla aiemmin toimineen kauppapuutarhan hyvään maaperään, aivan Thames-joen kylkeen. Joelta tulevat lämpimät ilmavirtaukset loivat puutarhaan ainutlaatuisen mikroilmaston. Joki oli tuohon aikaan kaupungin tärkein liikenneväylä ja sitä myöten saapuivat uudet kasvit maailmalta, Chelsean puutarhan kautta koko Britanniaan.
Puutarhan kuuluisin ja pitkäaikaisin pääpuutarhuri, Philip Miller (1691–1771), työskenteli Chelsean puutarhassa vuosina 1722–1770. Hän toi uransa aikana satoja uusia kasvilajeja Englantiin, muun muassa eteläafrikkalaisia kasveja, joita hän myös nimesi ja joita esitellään puutarhassa nyt omassa lohkossaan. Millerin vaikutuksesta puutarhasta tuli globaalin kasvienvaihdon johtava keskus; kasvienmetsästäjät toivat Millerille maailmalta uusia lajeja. Millerin kirjoittama The Gardeners Dictionary julkaistiin 1731, ja se oli pitkään ammattipuutarhureille tärkeä teos.
Vuonna 1736 Miller tapasi puutarhassaan Carl von Linnén. Linnéstä ja hänen kasvilähettiläistään kerrotaan puutarhan keskikäytävällä olevassa vanhanaikaisessa infokärryssä. Linnén suojateista suomalainen Pehr Kalmkin kävi Chelseassa 1748 ja tapasi niin Philip Millerin kuin Hans Sloanen.
Hans Sloane (1660–1753), nuori oppipoika Irlannista, aloitti opintonsa Chelsean puutarhassa 1680, valmistuen seitsemän vuotta myöhemmin. Tuolloin hän matkusti Jamaikalle toimiakseen yksityislääkärinä. Kaksi vuotta myöhemmin hän palasi Lontooseen mukanaan aarteita. Pulloissa hän toi kasviperäistä ainetta, trooppisen kiniinipuun kiniiniä, jolla voitiin hoitaa malariaa. Taskussaan hän toi reseptin juomasta, jolla jamaikalaisäidit lääkitsivät lastensa koliikkia. Tämä juoma oli maitokaakao. Sloane tienasi nopeasti huomattavia summia kaakaoreseptillään ja kiniinin myynnillä. Hän osti 1722 Chelsean kartanon, mihin sisältyi myös apteekkareiden puutarha. Kiitokseksi apteekkareille, jotka hänet olivat kouluttaneet, Sloane vuokrasi puutarhan heille ikuisiksi ajoiksi hyvin edullisesti, viiden punnan vuosivuokralla, joka edelleen maksetaan hänen jälkeläisilleen.
Chelsea Physic Garden oli brittiläiselle imperiumille tärkeä kanava uusien taloudellisesti merkittävien hyötykasvien siirtymisessä imperiumin siirtomaasta ja maanosasta toiseen. Näitä kasveja olivat muun muassa tee, kumi ja puuvilla. Sir Hans Sloane lähetti yhdessä Philip Millerin kanssa vuonna 1733 Amerikkaan perustettuun uuteen brittisiirtokuntaan Georgiaan ensimmäiset puuvillan siemenet. Niiden myötä syntyivät amerikkalaiset puuvillapellot, jotka orjatyövoimalla tuottivat raaka-ainetta myös Britanniaa huomattavasti rikastuttaneelle tekstiilikaupalle.
Teen maailmanvalloitukseen täytyy suhtautua positiivisesti. Tähän nautintoaineeseen liittyen puutarhan muurille on ripustettu toteamus, jonka allekirjoitan. Tätä toisille meistä niin tärkeää kasvia saa puutarhassa ihaillakin. Teepensas esitellään kuljetuslaatikkoon istutettuna, yhdessä Wardian Case:n, lasikattoisen puulaatikon kanssa. Tämä oli aikansa keksintö ja mullisti eksoottisten kasvien kuljetuksen ja hengissä säilymisen pitkillä laivamatkoilla maasta toiseen, mahdollistaen globaalin kasvitalouden syntymisen. Nathaniel Bagshaw Ward, puutarhan johtokunnassa 1830-luvulla toiminut merkittävä yhteistyökumppani, keksi tämän liikuteltavan, sinetöidyn yksikkökasvihuoneen.
Chelsea Physic Gardenin kaltainen tieteellinen puutarha mahdollistaa puhtaan esteettisen ihailun ohella myös säntillisen perehtymisen pieteetillä kyltitettyihin kasveihin, jotka on asianmukaisesti jaettu systemaattisiin tai teemanmukaisiin osastoihin ja lohkoihin puutarhassa. Informatiivisia opastauluja on eri lajeista ja aiheista, yksi mielenkiintoisimmasta hyötykasvien osastossa kertoo tuoksukasveista. Lääkekasvien osastoa on jaettu Dioscorideen penkkiin, officinalis-penkkiin ja perinteisten brittiläisten lääkekasvien penkkiin. Antiikin Kreikan lääkärillä ja botanistilla Dioscorideellä ja hänen yrttikirjallaan oli valtaisa merkitys lääketieteelle yli tuhat vuotta. Varhaisia apteekkikasveja puolestaan nimettiin Linnén systeemin mukaan lajinimellä officinalis.
Puutarhan reunalla muuria vasten on The Thomas Moore Fernery -kasvihuone; viileän, kostean ja varjoisan ympäristön tarjoava saniaishuone. Moore oli puutarhan intendentti vuosina 1848–1887. Hän kirjoitti saniaiskirjoja, mukaan lukien teoksen The Ferns of Great Britain and Ireland (1855), mikä edesauttoi saniaismanian kipinän syttymistä viktoriaanisella aikakaudella.
Kasvillisuusnautintojen jälkeen puutarhan kahvila terassipöytineen tarjoaa lounasta ja iltapäiväteetä vihreyden ja värien estetiikan äärellä nautiskeltavaksi. Vaikka puutarha ei ole pinta-alaltaan suuri, sen sisältö on niin mittava, että teetauko on paikallaan, jotta jaksaa jatkaa omaksumista. Ja rusinana pullassa, tai hillona skonssissa, on vielä pieni puutarhakauppa, museokauppashoppailijalle varsin mainio, josta löytyy myös aika hieno valikoima aiheeseen liittyviä kirjoja kotiin kannettavaksi.
Lähteet: Bailey, N. 2015. Chelsea Physic Garden – Connecting people with plants since 1673…
Buxus.blog – Puksipuita ja kuusiaitoja 